Nairobi ja pari sanaa liikenteestä

Safari siis päättyi meidän osalta Nairobiin, Kenian pääkaupunkiin. Halusimme jäädä yöksi nauttimaan Nairobin tunnelmasta, koska seuraava kerta olisi vasta juuri ennen lähtöä kotiin (jos ei nyt mitään ihmeellistä sattuisi.

Lintujen pesä, johon mennään alakautta

Olimme päättäneet etsiä itse huoneen. Safarin järjestäjä oli kuitenkin hyvin innokas järjestämään meille huonetta jotta olemme varmasti turvassa. No, ei meitäkään kovin naurattanut ajatus lähteä neljän miljoonan asukkaan kaupungista etsimään vain jostakin huonetta. Saimme siis koko vlopun tarjouksia joista päätimme yhteen mennä tutustumaan. Ja joo. Puolella siitä hinnasta mutä ajattelimme maksaa, saimme täydellisen huoneen jossa voisi laukkuja säilyttää melko turvallisin mielin.

Onneksi näin sillä safarilta paluun ja pimeän tulon välissä jäi vain neljä tuntia aikaa shoppailulle. Sillä kukaan, etenkään vaaleatukkainen nainen ei halua liikkua keniassa pimeän jälkeen, eikä varsinkaan Nairobissa.

Eka kfc ikinä

Emme tietenkään löytäneet mitään turistialuetta, eli siis postikortteja tai korvakoruja. Niin. Keniassa ei tunneta käsitettä postikortti. En ole nähnyt vielä yhtään ja on etsitty.

Lisäksi oluen ostaminen on tehty mahdottomaksi. Olisin siis ostanut yhden hotellihuoneeseen ja syönyt poppareita. Alkoholi säännös täällä menee jotenkin niin, että on tietyt kellonajat joilloin saa ostaa. Kaupoissa ei myydä (yhden kaupan sisällä olen nähnyt aidatun alueen omalla kassalla varustettu) vaan lähes ainoa keino on löytää kadulta kioski, joka myy alkoholia. Ja näitä "kioskeja" tai luukkuja ei ole joka nurkalla. Yhden näimme, mutta sen ynpärillä oli liikaa epäilyttävää väkeä, joten päätimme että hotellin aulabaari saa luvan kelvata.

Tusker ja Snap

Hotellin ravintolasta sai. Törmäsimme myös brittiläiseen mieheen, joka on asunut ikänsä afrikassa. Hän kertoili vahvalla brittiaksentillaan elämäntarinansa ja joi liian monta tuskeria. Hauska veikko.

Seuraavana päivänä lähdimme takaisin kohti kapsabethia. Matka on yli 300km ja tiesimme että matkassa menee noin 6h, joten päädyimme menemään matatuhun klo 9, jotta meillä olisi 9tuntia aikaa ennen kuin tulee pimeää. Olimme ainoat matkustajat. Sitten siihen tuli yksi lisää. Ja puolen tunnin päästä yksi lisää. 10.30 kun puuttui vielä 4 matkustajaa, alkoi tuntua epätoivoiselle. 11.30 ja edelleen puuttui 4 matkustajaa. Matatuhan ei siis lähde liikkeelle ennen kuin se on täysi. 12sta taisi joku näkeä raivostuneen ilmeeni ja tuli kertomaan, että sisäänheittäjä autolle tuli vasta nyt töihin ja volaa, matatu oli 5 minuutissa täynnä. Uskomatonta!

Tää tie on vähän rauhallisempi, mut tää onkin baratonista

Matka oli pitkä, ja hirveä. Täytyy yrittää jossain kohti ladata pieni video liikenteestä, mutta kuvitellaan. Miljoona autoa, huono asvaltti, ei nopeusrajoituksia, ei liikennevaloja, ohi on päästävä myös kaarteessa, töyssyjä kilometrin välein, ohi on päästävä, rekkoja, hiaceja, henkilöautoja, mopoja, tööttäyksiä. Kun puoley matkastaa joutuu pitämään silmät kiinni, kun ei tiedä tuleeko sieltä kaarteesta auto kun oma lähtee ohittamaan. Hui. Mutta hengissä selvittiin.

Tällä tiellä oli apinoita, mut tää olikin rift walley.

Niin, ja oltiin vasta pimeällä kapsabetissa. Siitä sitten vierestä mopon kyytiin, pomppusta hiekkatietä ja perille baratoniin. Onneksi on menty väli muutaman kerran aikaisemminkin...

Ensi kertaan!